Palvelukseen halutaan aito ja rohkea tarinankertoja

viestinnän tulevaisuus

Teksti: Heli Hytönen

Kuva: Pixabay

Yritysviestinnästä ei voi enää oikein puhua mainitsematta big dataa tai tekoälyä. Toisaalta viestinnän merkityksestä ylipäätään puhutaan myös koko ajan enemmän. Muutos on ollut nopeaa ja vauhti vain kiihtyy. Vain muutama vuosi sitten oli kiellettyä käyttää sosiaalista mediaa työajalla, nykyään lähes jokaiseen puljuun kaivataan työntekijälähettiläitä. Täydennetty ja virtuaalitodellisuus, paikkatiedot ja tekoäly mahdollistavat uudenlaisia tapoja viestiä ja markkinoida asiakkaita kiinnostavalla tavalla juuri otollisena ajankohtana.

Mitä muuttuva viestintäympäristö sitten tarkoittaa tämän päivän viestintäammattilaiselle? Osallistuin kesäkuussa 2017 Meltwaterin ja Digitalistin Communication Forumiin, jossa viestinnän tulevaisuutta käsiteltiin monipuolisen puhujakattauksen voimin. Tässä omat tärppini tilaisuuden annista.

Työkalut ja osaaminen kuntoon

Viestintäammattilaisen pitää osata viestiä, tietysti. Tehdä asiansa ymmärrettäväksi asiakkaille, työkavereille, yrityksen johdolle. Se voi vaatia eri tavalla räätälöityä lähestymistapaa kullekin kohderyhmälle, ehkä pientä riskinottoakin onnistuakseen, mutta sekin on osa viestijän ammattitaitoa.

Kanavia ja viestintävälineitä tulee koko ajan lisää. Kaikkia ei tarvitse ottaa heti haltuun, mutta ammattitaidon ylläpito vaatii jatkuvaa opettelua ja itsensä haastamista. Toisaalta sellaisiahan mielenkiintoisimmat työt juuri ovat! Miten sinä tavoitat asiakkaasi parhaiten?

Datalla johtaminen ja asiakasymmärrys

Data on uusi öljy – sillä erotuksella, että data tuntuu olevan ehtymätön luonnonvara. Sitä syntyy koko ajan lisää. Välineitä datan keräämiseen on jos jonkinlaisia, enää tarvitsisi vain tietää mitä sillä tehdään. Viestinnän kannalta tavoite on ymmärtää asiakkaita tai kohderyhmää paremmin. Tiedätkö sinä, miksi uusi asiakas osti tuotteesi?

Tarinallistaminen

Parasta myöntää avoimesti: emme ole kovin hyviä hahmottamaan ja omaksumaan monimutkaisia kokonaisuuksia. Emme edes tee päätöksiä kovin älyllisin perustein. Viesti menee paremmin perille, jos sen voi kertoa tarinan kautta. Söpö saimaannorppa on paljon lähestyttävämpi aihe kuin koko maapallon ekosysteemin kiihtyvä tuhoutuminen. Tarinan on kuitenkin oltava totta ja vastattava kertojan tekoja.

Äkkisiltään tarinaniskentä vaikkapa konepajateollisuudessa kuulostaa konsulttien vouhotukselta. Mutta kyse ei olekaan olipa kerran -osastosta. Tarinaa voi lähteä rakentamaan asiakasymmärryksen kautta. Mitä asiakas tekee ostamallaan tuotteella tai palvelulla? Mitä hän haluaa sillä saavuttaa?

Kulttuuri

Viestintää ei voi typistää omaksi osastokseen, sen on oltava osa koko yrityksen kulttuuria. Tämä ei tarkoita potkuja viestintäammattilaisille, päinvastoin. Viestintää pitää johtaa. Sen sijaan sisäistä ja ulkoista viestintää on turha erottaa toisistaan. Yrityksen on lunastettava lupauksensa joka päivä yhtä lailla omien työntekijöidensä kuin asiakkaidenkin silmissä. Miksi työpaikkasi devaaja haluaisi jakaa yritykseen liittyviä sisältöjä somessa?

Paljon mahdollistavasta teknologiasta huolimatta kyse on lopulta kuitenkin sisällöstä. Hyvä viestintä on aitoa ja rohkeaa kanavasta riippumatta. Siihen tarvitaan innostusta omaan tekemiseen ja uskoa omiin arvoihin. Poliitikko tavoittaa somessa tuhansia kertoja enemmän ihmisiä kuin vaaliteltan kulmalla torilla. Samalla tavoin yritys on myymässä omaa aatettaan asiakastapaamisissa ja digitaalisissa kanavissa. Välineet ovat entistä tehokkaampia, mutta viestinnän tavoite on sama: kohdata ihmisiä, keskustella, tarjota ratkaisuja. Vaikka muutaman vuoden päästä seminaaripuhujan tai myyjän saisi hologrammina omaan olohuoneeseen, tulkitsemme esiintyjän kehonkieltä samoilla luolamiehen aivoillamme. Keinot voivat olla uusia, mutta edelleen ihminen puhuu ihmiselle.

Yhteydenottopyyntö

Lionbridge Oy
Puolikkotie 8, 5. krs
02230 Espoo
+358 9 4270 5600
sales.fi@lionbridge.com

Lionbridge Oy
Hermiankatu 12 C
33720 Tampere
+358 9 4270 5600
sales.fi@lionbridge.com

Seuraa meitä